Se sohva

Mä olen tullut siihen päätelmään, että meidän pitää vaihtaa sohva. Huomattavasti huonompaan. Meidän nykyinen sohva on ihan liian mukava maata. Vaatii miltei yli-inhimilliset voimat vastustaa Sen maagista kutsua, kun pitkän työpäivän jälkeen kotiutuu tuolta pimeästä vesisateesta. Työvaatteita vaihtaessa treenikamoihin olohuoneessa tuijottaa hiljaa ja hievahtamatta Se sohva. Sen pehmeän lämpöisen syleilen miltei tuntee nahoissaan..

En tiedä mistä eilen illalla kehitin tarmon, jonka avulla heti kotiuduttua pakkasin koirat autoon ja ajoin takaisin 30 km sekä toiset rapiat päälle - treenatakseni koiraa koskettamaan keltaista palloa. 120 ajokilometriä ja 10 minuuttia koiratreeniä versus Se jumalaisen pehmeä sohva kotona. Viimeiset kolme viikkoa mä olen hävinnyt tämän taistelun sohvalle, tunnustan, mutta eilen, eilen mä kasvatin taas selkärangan! (varmuuden vuoksi kuitenkin - myydään Se sohva)

Treeneihin. Kinkku oli eilen loistava. Se oli tosi energinen, aktiivinen, halukas tekemään jotain hauskaa mun kanssa ja hallin hajutkin sitä kiinnosti vain ensimmäiset 5 min (niistä kymmenestä ;) Saatiin kehuja siitä, et ollaan harjoiteltu kotona, se kuulemma näkyi (pitääpä muistaa lotota) joten kouluttaja totesi että on aika siirtyä eteenpäin. Jihaa - ajattelin, nyt alkaa hippulat vinkua! Mun on edelleen vaikea mieltää tätä naksutin-kosketuskeppi -koulutuksen toimintojen palastelua. Se seuraava askel tuntuu aina niiiiin pieneltä, mut kaikessa pienuudessaan niin hemmetin monimutkaiselta. Oi niitä aikoja, kun mulla oli patukka jolla sohia sinne päin... ja avot! koirakin toimi (sinne päin).

Sain valita keskitytäänkö seuraavana istumiseen, maahanmenoon vai luoksetulon loppuasentoon. Koska Kinkulla jää luoksetulon loppuasento hyvinkin väljäksi valitsin sen. Sitten alkoikin se liikkeen "palastelu" ja jo muutaman minuutin aikana mä ymmärsin miksi tämän operantin koulutustavan sanotaan olevan hyvä väsytyskeino - mähän olin ihan poikki!! Jos verrataan mun normaaliin treenitapaan niin mä otan patukan ja sen avulla "vedän" koiraa lähemmäksi samalla kun otan askeleen taakse. Thats it. Mut tää uusi tapa: naksutin ja kosketuskeppi oikeassa kädessä, oikea käsi niin että keppi on vartalonmyötäisesti sun edessä keltainen pallo alaspäin. Otat askeleen taaksepäin, koiran pitää seurata perässä ja koskea kuonolla palloon, jolloin klikkaat ja vasemmalla kädellä annat makupalan oikean käden vierestä edessäsi, niin että se vasen käsi on vielä oikein päin eli kämmen sinuun päin ja tässä vaiheessa muistat myös pysähtyä. Eikä se namupala saa tipahtaa lattialle (koska koira nuuhkii jo tarpeeksi lattioita). Käytännössä: "ai niin mun piti liikkua, klik, äh, se makupala putosi - ai nytkö mä en saanu liikkua, klik, sori ei pitänyt, auh, siinä kädessä ei ole makupalaa Kingi, nyt se klikkerikin putosi - se ei ole makupala Kingi!, ai niin pitikö mun liikkua...." Miten tyhmäksi sitä ihminen voikaan itsensä tuntea ja tällaisella kädettömällä, jolla jo pallon oikea-aikainen heittäminen oikeaan suuntaan on elämää suurempi haaste - tällaisella ihmisellä operantti kouluttaminen on lähestulkoon mahdoton haaste. Mut mä yritän. Palkitakseni kärsimykseni (koirallahan oli vain hauskaa - epäreilua ;) ostin uuden kirjan. Tätä on mukava lueskella Siinä sohvalla. Ennen kuin se vaihdetaan huonompaan.



Uusi kirja - ja Se sohva.



* * * * *

Ja meillä on uusi lukija - hienoa Sanni!
Toivottavasti viihdyt ja ehdit silloin tällöin kommentoimaan blogia.

*GLUP*
Uusi temppumme on nimeltään Kirosana.
Siinähän se hyvin Fifin harjoitteiden rinnalla...

- Katjamaarit