Röllimetsän rauniot
Täällä saa käyskennellä omassa rauhassa. Jos ei hirviä lasketa. Ennen tämä oli unenomainen satumetsä, mun röllimetsä. Eräs päivä metsäkoneet kävi raatelemaan maisemaa ja sen jälkeen meni kauan aikaa kunnes hennoin palata paikalle. Vähitellen olen löytänyt maaston uudelleen... Ei sitä entiseen voi verrata ja yritän olla näin tekemättäkin. Kirjoittelin aiemminkin Röllimetsän kohtalosta, siihen postaukseen pääset täältä.
Tänä vuonna maastossa ristiin rastiin retkottaneet rungot käytiin viimein raivaamassa pois. Jäljelle jäi hehtaaritolkulla myllättyä maata, risua, kantoja, pitkinä kaljuina sojottavia puunrunkoja. Kingille paikoittain vaativa maastopohja risuineen, kantoineen, kivineen, on hyvää jumppaa. Eikä ole pahaksi emännällekään.
Noin kerran viikkoon, kahteen ulkoillaan täällä. Talven myötä nämä maisemat jää meiltä tauolle. Lumen peittämä hakkuualue on liian riskaabeli alusta. Ainakin meikäläisten tuurilla.
Vaikkei Kingi koskaan kauaksi luotani irtoakaan niin täällä pystyn seuraamaan sitä esteettä pidemmältäkin matkaa.
Mikä tärkeintä, kepit ei ihan heti lopu kesken.
Jos helpommalla halutaan päästä niin koneiden rengasuria pitkin selviää pienemmällä sykkeellä.
Aika vierähtää huomaamatta, kun vauhdin sijaan keskitytään maastoon ja kilometrien sijaan siihen että päivänvalo riittää vielä paluureittiin.
Näin lokakuussa ei reissusta jää edes kovin sottaista koiraa.
Jyrkkiä nousuja ja laskuja, soittuneita reuna-alueita.
Hirvenjälkiä, ei hirvestäjiä.
Harvassa alkaa täälläkin olla maastot, joissa voi koiran pitää koko reissun ajan vapaana.
Välittömästi kytkettävissä, tottakai.
"Missäs sun lauma liikkuu mieluiten?"
