Hän oli minun pohjoiseni, eteläni, itäni ja länteni.
Hän antoi rytmin arkeeni ja toi levon sieluuni.
Hän oli auringonnousuni, päivänpaisteeni, hän toi sanat puheeseeni ja soinnin lauluihini.
Luulin, että rakkaus kantaisi loputtomiin: olin väärässä.
Tähtiä ei enää tarvita, ne kaikki voi sammuttaa, pakatkaa kuu ja pirstokaa aurinko.
Tyhjentäkää meret ja pyyhkikää metsät pois.
Sillä mistään tuosta ei enää koidu iloa.
W.H. Auden
Unosta jouduimme luopumaan nuorena voimakkaasti kipuilevien nivelrikkomuutosten vuoksi.