05 helmikuuta, 2014

Miksi se on niin vaikeaa?

Treeniväsymystä havaittavissa vaikka viikonlopun treenit meni kaikkinensa ihan ok. Eilen sain treeneissä palautetta niin että korvat punoitti vielä tänäkin aamuna. Mutta, ihan aiheesta. Kotimatkalla ei ollut kovinkaan onnistunut fiilis ja pohdinkin, tulisko tosta koirasta tällä väännöllä millanen sohvaperuna… ja miten mä voin olla näin käsi ohjaajana. Luovuttajafiilis.

Kuva by Isäntä
Ilmeisesti mun kovalevy on täynnä, koska edellistreeneissä saadut ohjeet oli pyyhkiytyneet taivaan tuuliin. Ymmärrän kyllä kouluttajan näkökulman, ei ole varmasti mukavaa joka kerta muistutella samoista asioista, kun pahvi ei vain ota onkeensa. Mulla  on myös toinen perustavanlaatuinen ongelma: mä en voi keskittyä kymmeneen pikkuasiaan yhtäaikaa. Jos mun pitää huolehtia siitä ettei koira mälvää kapulaa luovutuksessa, niin miten mä ehdin keskittyä samalla suoraan luoksetuloon, hihnasta pitämiseen, klikkerin napsautukseen, nakin antamiseen, äänensävyyn, korjaukseen, kapulasta tarttumiseen niin etten kuitenkaan kisko sitä koiran suusta vaan otan sen vasta käskyn jälkeen kädet nätisti kapulalle asettaen niin etten tuijota koiraa… ja sata muuta pientä asiaa, joista tuo yksi hemmetin ärsyttävä liike koostuu. ARGH. Mä saan näppyjä, joka kerta kun kuulen toteamuksen ”pilko liike pienempiin osiin”. Tätä menoa mä teen sen liikkeen kohta takaperin. Miksen mä vaan voi heittää sitä hemmetin kapulaa ja koira tuo sen mulle eteen istuen. Piste. Miksi siitä pitää tehdä niin vaikeaa? Jos se onnistuu lenkillä pallolla niin ehkä se vika onkin siinä kapulassa? Ja miksi mua nykyään niin alkaa ärsyttämään nämä pienetkin asiat, kun munhan piti treenata vaan sinne päin ja huvikseni. Koska ruokahalu kasvaa syödessä? Koska näen treenikavereiden edistymisen?

Eniten mua häiritsee ehkä kuitenkin se, että kun hioo jotain tuollaista ikuisuus-projekti-liikettä niin samaan aikaan jokin perusliikkeistä kuten nyt seuraaminen alkaa huonontua. Siinä sulla on sitten toinenkin liike korjattavaksi ja kohta tulee jotain muuta rinnalle. Miksei ne jo opitut liikkeet pysy hyvinä, vaan niissäkin tapahtuu jotain ihme taantumista juuri kun vähiten osaat odottaa. Onnistumiset ei kuljekaan epäonnistumisten rinnalla vaan sitä kieli pitkällä odotettua kehitystä tapahtuu huomattavasti hitaammin. Liian hitaasti. Oppiminen ei enää korreloikaan treenimäärän kanssa.

Olen aiemmin kouluttanut koiraa tosiaan kausiluonteisesti ja kunhan se osaa käyttäytyä – tyylillä. Rico on ollut koiristani ”koulutetuin”. Vaikken senkään kanssa koskaan kisannut suoritin vain bh:n. Jos nyt vertaan panostustani Ricon ja Kingin tottistreeneihin niin Ricon kanssa kävin tottistreeneissä varmaan 5% siitä, mitä nyt ollaan Kingin kanssa treenattu. Ja väittäisin, että Rico suoritti silti paremmin perusliikkeet. Eteenmenoa, noutoja ja hyppyjä en sille koskaan opettanutkaan. Paremmalla vietillä ja luotettavammin Ricon kuitenkin vein läpi bh:n. Ricolla ei ollut hyviä ja huonoja päiviä. Se oli aina yhtä halukas töihin ja sanaa häiriö se ei ollut koskaan kuullutkaan. Koirat on erilaisia, tiedän, mutta täytyy kysyä – olenko mä hukannut itsestäni ohjaajana jotain matkalle vai miksi tämä on nyt vaan niin vaikeaa. Tavoitteet Kingin kanssa on toki nousseet korkeammalle kuin Ricon, mutta mulle koiraharrastaminen on aina ollut henkireikä ei yksi stressitekijä lisää. Vai olenko ohjaajana vielä vain niin noviisi, että vasta nyt alan ymmärtämään miten paljon kouluttamista ja työtä toimivan koiran eteen on oikeasti nähtävä?

Voi myös olla, että suurentelen taas tapaani koko asiaa. Yksi erinomainen treenikerta kehuineen ja mä olen taas onnellisesti jalat irti maasta… Just nyt tuntuu vain tältä. Mutta ei kai se miltä musta tuntuu ole pääasia. Kingi nauttii ihan älyttömästi treenaamisesta. Kai se kiitos jossain matkan varrella tulee eteen. Ja onhan se tyytyväinen koirakin jo osa sitä (btw - vuosi sitten tämä oli mun ainut tavoite). Vielä kun löytäisi itse tasapainon motivaation, treenimäärän ja tavoitteiden suhteen. Amen.

11 kommenttia:

  1. Jooh, tommonen mäkin oon: yksi asia kerrallaan, ajatuksella, tai kaikki leviää käsiin. Ja sitte hävettää. x)

    Vaikkei itellä oo omakohtaista kokemusta tosta ees sinnepäin tavoitteellisesta koiran kanssa treenaamisesta, oon sen entisiltä himoharrastajasukulaisiltani oppinu, että päämäärätietonen koirankoulutus ja menestyminen vaatii mielettömät määrät työtunteja (köh, vuosia...) ja koirat siinä missä kouluttajatki on erilaisia, erilaisine haasteineen. Toiselle helppo juttu on toiselle ison työmäärän tulos. Jos haluaa osata, pitää _tosissaan_ haluta ja toimia sen mukaan eli treenata aivan hillittömästi, kunnes on tyytyväinen lopputulokseen. Puolivaloilla treenaaminen ei tod.näk. tuota kummoista tulosta, mikä ei toki haittaa, ellei tavoitteet oo korkeella, vaan treenaamisen idea on se "kiva harrastaminen". Ei huono idea sekään, mun mielestäni. Voin ihan rehellisesti sanoa, ettei mulla riittäis hermot tai motivaatio - ainakaan nykyisellään - ees puoleenkaan siitä työmäärästä, mitä kisaaminen tai muu tavoitteellinen treenaaminen vaatis. Sen takia mä vaan ihailen täällä hissuksiin teitä, jotka jaksaa yrittää, ja mietin löytääköhän se motivaatio joskus tulevaisuudessa meiänki osoitteen. Ei oo vielä ovikello soinu, mut eletään toivossa...

    Ja se on vielä sanottava, ettei kehitystä kai koskaan synny ilman epäonnistumisia ja sitä, että pitää miettiä uusia toimintapoja. Älä siis luovuta tai muuten turhia stressaa. Kingillä on kivaa, joten otahan siitä mallia ja koita taas löytää se treenaamisen ilo ja perimmäinen tarkotus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä se aina osaat löytää just ne oikeat sanat ja pointit, joista tulee lopulta hyvä fiilis <3 Mun pitäis varmaan nyt vaan selvittää mitä mä oikein haluan ja mitkä ne mun tavoitteet on. Tuo puolivaloilla vetäminen on ollut se mun juttu tähän saakka, mut jostain syystä nyt kääntynyt puntit enemmän tuonne paineistumisen puolelle - mulla ei koiralla ;) Himoharrasamisesta ei kuitenkaan vielä puhuta, kääk :P On sellaisia ystäviä ja ne treenaa ihan eri sfääreissä.

      Mutta kyllähän se harmittaa myöntää, ettei treenaamisesta huolimatta huomaa edistymistä. Se on totta, että on unohtunut tuo pilke silmäkulmasta. Pitää huomenna löysätä pipoa ja yrittää päästä luoviin tiloihin - Kinkusta mallia! No pain, no game.

      Ja varo vaan, joku päivä se motivaatio voi yllättää siellä teidänkin päässä kun seurailet muiden puuhia! Etkös sä jo ostanut sen kirjankin... ;)

      Poista
  2. Tervetuloa kerhoon :) Siinä missä Niilo on aina innokas, toistan aina reeniin ja mälväämään kapulaa ja ei todellakaan tuo sitä onnistuneesti. Mutta muuten vähemmällä vaivalla ollaan päästy kisaamaan kuin koskaan Jalon kanssa tullaan. Mutta olen ajatellut että entäs sitten, tehdään kuitenkin jos ei muuta niin omaksi iloksi :)

    Jalo on siitä ihana että rakastaa kapulaa, heitto, juoksu ja tossa. Puottaa tosin eteen. Mä tiedän niin että tottis leirillä ei poskipunaa tarvita tän akan kohgalla, meitin seuruu Jalon kanssa on käpöttelyä sivulla, mutta jos se ei muita haittaa, niin ei meitäkään. Bh:n jos saatas, joskus, tulevaisuudessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näyttää olevan tässä kerhossa mukavasti porukkaa ;) Se on oma haasteensa, miten erilaisia koulutettavia nuo koirat on. Jokaisen kanssa saat opetella uudet "toimintasäännöt" ja se mikä uppoaa toiselle kuin veitsi voihin, voi olla kovantyön urakka toisen kohdalla.

      Sinne leirille menee muutkin oppimaan, joten et varmasti ole ainut punastelija jos niikseen tulee! Teillähän on jo kohta TK1 hanskassa ja kisakokemusta, joten siihen se bh menee samaan syssyyn. Eikö vaan? Ja mä yritän nyt kanssa löytää tuon tekemisen ilon takaisin meidän treeniin.

      Poista
    2. Niin mutta kun se Bg on Niilolla ja kaikki kisakokemus, Jalo lähtee leirille :) Mieti ♥

      Poista
    3. No mullakin on ollut lasit kateissa näköjään pidempään... Miten mä olen koko ajan mieltänyt, että sä olet JALOn kanssa tokoillut kisoissa. Noh, ei ole ensimmäinen kerta kun käsitän jotain väärin ;PP Ja siis sullahan on jo kisakokemusta, joten 50% hallussa vaikka koira vaihtuu ;)

      Hitsivie kun kiinnostaisi vähän itseäkin ilmoitautua tuonne leirille... Ehkä kuitenkin toinen kerta. Tottakai sä postaat leiriltä meille, joten mä taidan tyytyä seurailemaan sitä :)

      Poista
  3. Tuntupa jotenkin lohdulliselta lukea tämä, omassa päässä liikkuu aika paljon ajatuksia malliin: "Miksi tää on niin vaikeaa, enkö mä ikinä opi, ei tästä tuu mitään, ei me edistytä kyllä ollenkaan, miks kaikki muut osaa..." ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hemmetti, meillä näyttää olevan ihan samantyyliset "mieltäylentävät" mantrat käytössä! ;) Miksiköhän homma ei pelitä?

      Poista
  4. Niin tuttua! Kouluttaja taas kerran luetellessaan mulle sitä iänikuista litaniaa (Muista nämä: a b c d e ... x ja y!) niistä kaikista muistettavista pikkuasioista, veti henkeä ja kysy että mitkä näistä mä tällä kerralla yritän muistaa. Olin hetken hiljaa ja punan noustessa poskilleni henkäisin "Kaikki?" niin se katsoi mua hetken vielä hiljempaa ja sanoi että "Jos noi neljä ensimmäistä, eiköhän siinäkin ole haastetta riittävästi".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihihhii! Näen niin silmissäni tän tilanteen, on kokemusta :D
      Mutta jos jotain olen tässä matkan varrella oppinut, niin sen että kursseilla tosiaan koulutetaan ohjaajia, ei koiria <3

      Poista